Hae tästä blogista

Sivut

tiistai 5. elokuuta 2014

Uudet reipanit

Noin kuukausi sitten onnistuin hukkaamaan mun iki-ihanat aurinkolasini, on ollut todella tukalaa näillä aurikoisilla keleillä olla ilman. Yleensä mulla on aurinkolasit päässä autolla ajaessa kun vähänkään on kirkasta.
 Jotenkin olen toivonut että lasit jostain putkahtaisivat esille, niinkuin tavaroilla yleensä on tapana, mutta eipä vaan ole näkynyt. Olen jo useaan otteeseen käynyt ihailemassa silmälasiliikkeessä uusia laseja, mutten ole raaskinut ostaa. Tänään taas kävelin kyseisen liikkeen ohitse ja TADAA kaikista aurinkolaseista 50% pois! Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ostanko uudet vai en. Mukaan sitten lähti Ray-Banit. 

Navetanraikkaana aurinkolasien uusi omistaja

Sain itse valita otanko ruskean vai mustan kotelon

Tänään oli taas lenkkeilypäivä ja niinpä Hillan kanssa hölköteltiin puolisen tuntia.

Loppuverryttelynä tehtiin Venlan kanssa kävelylenkki ja Venla pääsi vielä uimaan.

Täällä ei koskaan pääse kuivin jaloin lenkiltä kotiin, satoi tai paistoi. Tänään paistoi ja kengät saikin ottaa aurinkoa terassilla lenkin jälkeen.

Illalla vielä intouduin kuvailemaan maisemia kotimatkalla töistä tullessa, kun oli niin kaunis iltakin ja kaikkee...



Ja vielä kotipihalta muutama kuva








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti