Hae tästä blogista

Sivut

perjantai 25. huhtikuuta 2014

kesä


Täällä on jo parin viikon ajan ollut aivan kesäiset kelit.








Ollaan nautittu ulkoilmasta porukalla
Herkkujemmat
Kutimet on myös heiluneet ahkerasti. Tässä eripari säärystimet.

Tuubi

Pyörökaulusliivi johon pitäisi vielä laittaa nappilistat.

Olen myöskin viettänyt aikaa keittiössä. Tässä uusi suosikkiruokani, mustapapupihvit. Alla kuvissa on omenapiirakkaa ja kotitekoista vaniljajäätelöä.




perjantai 18. huhtikuuta 2014

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen lähenee

Viime sunnuntaina iski leipomisvimma ja tekaisin mustikkapiirakan. Spelttiä käytin pohjaan ja päällä olevaan muruseokseen, sokerina on  intiaanisokeri, jota raahasin viime kesänä kolme kiloa Suomesta. Hyvää on.

Sunnuntain koiratreeni reissulla törmättiin tunturipeuran jälkiin. Peuroja ei kyllä sitten nähty.

Maanantai aamuna sain tekstiviestin farmarilta jotta "me lähetään reissuun nyt. Poikiminen yöllä, pelkään että on poikimahalvaus, tarkista tilanne ja soita eläinlääkärille jos tarvii". Ihmettelin siinä sitten että pitäisikö sinne nyt näiltä sijoilta hyökätä. Järkeilin sitten kuitenkin että jos justiinsa on maajussi navetassa käynyt tarkistamassa tilanteen, siellä tuskin mikään hätätilanne on. Olin hieman ärsyyntynyt. Kun saavuin töihin odotti siellä pukuhuoneessa tällainen pääsiäisylläri. Ei ärsyttänyt enää. Ja joo eläinlääkärille oli soitettava ja pari pulloa kalsiumliuosta lehmälle oli annettava.
Pääsiäismunan sisältä ilmestyi tällainen annos. Muovilusikka on kyllä erikoinen lisä tähän settiin.