Hae tästä blogista

Sivut

perjantai 3. helmikuuta 2017

Hauskaa helmikuuta

Hei vaan pitkästä aikaa. Vuosi on yhtäkkiä vierähtänyt edellisestä postauksesta. Mitä mulle sitten kuuluu?
No, huhtikuussa muutettiin koirien kanssa uuteen ihanaan paikkaan, vanhaan hirsitaloon, haukkalaaksoon. Ajattelin ensin että saisin koko vuoden ympättyä yhteen postaukseen, mutta mulla on kuvia aivan hirmuiset määrät, joten pelkästään huhtikuusta tulee jo neljä erillistä juttua. 
Tässä on yksi pieni silmäys yläkerran kahdesta huoneesta. Yhteensä yläkerrassa on viisi huonetta. 

Jøtulin kamiinoita on kolme kappaletta tässä talossa. Tässä yksi yläkerran pikku kamiina.

Silmäys keittiöön.

Alakerran tuvasta löytyy myös kiikkustuoli, talo tuli kalustettuna.

Talosta ja tilasta ilmakuva.

Kellarin pitsiverho.

Tämä kamiina oli tuvassa kun muutin, mutta myöhemmin sain ihan uuden samanlaisen.

Maisemaa keittiön ikkunasta.

Tässä tilan rakennukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti