Hae tästä blogista

Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kutomista ja virkkaamistakin

Hilla sai uuden jumpperin. 


Jumpperin takaosa on kudottu tällaisella "pellavaneuleella" (linen stitch englanniksi).


Tämän kuvion nimi on koiranhammas (houndstooth). Monille ehkä tuttua tweedkankaista. Seuraavat neljä kuvaa on poimittu Pinterestistä, niissä on esimerkkejä näistä houndstooth tweedeistä.





Tein myös testitilkun tällaisella kalanruotoneuleella. Siitä tulee todella hienonnäköistä ja paksua neuletta, mutta on kyllä aika työlästä. Siinä kudotaan aina kaksi yhteen, mutta vain ensimmäinen silmukka tiputetaan vasemmalta puikolta. Kaikki silmukat tulee siis kudottua kahteen kertaan. Täältä löytyy ohjeet ja video tähän neuleeseen jos joku innostuu kutomaan kalanruotoa. Tämäkin kuvio on tuttua tweed kankaista. Seuraavassa taas Pinterestistä poimittua (kolme kuvaa).



Tämä Harris Tweed kudotaan edelleen käsityönä Skotlannissa ja onkin aika arvokasta tavaraa. Ebayssä myydään Harris tweediä 69 puntaa / metri, joka euroissa on noin 95 Euroa/metri.


Sain vihdoin myös valmiiksi mun tartaanipeiton.


Tällaisen kaulurin virkkasin iselleni houndstooth kuviolla merinolangasta. 

Nämä lammasnapit oli aika kivat.
Venlakin on saanut kaulurin.

Kauluri on kudottu Broken seed sticth- nimisellä neuleella. Täältä löytyy ohje tälle neuleelle.


 Tätä kauluria on tarkoitus käyttää tämän Back on Track-takin kanssa. Siinä on hirvittävän avoin kaula-aukko ja pelastuskoiratreeneissä välillä voi olla olla aika lumiset oltavat kuten tuossa alimmassa kuvassa näkyy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti