Hae tästä blogista

Sivut

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Erilainen päivä pelastuskoiratreeneissä

Meidän pelastuskoiratiimi pääsi harjoittelemaan Norjan ilmavoimien pelastustiimin kanssa, kuinka meidän ja koirien kuljetus helikopterilla tapahtuu mahdolliselle lumivyörypaikalle tai muulle etsintäpaikalle.

Meitä lähinnä oleva Sea King helikopteri tukikohta sijaitsee Florøssä. Norjan ilmavoimien pelastusyksikön nimi on 330 Skvadron. Heistä on tehty tv-sarjakin. Youtubesta löytyy ainakin jaksot 1 ja 2.

Ensin meille näytettiin kuinka koira ja ohjaaja tullaan kiinnittämään helikopterin vaijeriin kun meidät lasketaan alas.

Koirille on omat erikoisvaljaat.

Pondus-rottweiler sai olla koekaniinina rauhallisen luonteensa takia.
Tässä videossa Rolf ja Pondus näyttää kuinka koirakko kiinnitetään vaijeriin, jonka varassa laskeudutaan helikopterista alas.
Teimme myös kierroksen koirien kanssa helikopterissa ennen kuin se oli käynnissä ja sitten toisen kierroksen kun propellit jo hyrräsivät.

Koirilla tulee olla kuonokoppa helikopterilla matkustaessa.

Tässä näkyy valjas, jonka varassa ihminen roikkuu, se pujotetaan vain kainaloiden alle.

Sea King tyypin helikopteri on aika iso sisältäkin.

Tässä odotellaan tositoimiin pääsemistä.

Ensimmäinen ryhmä lähtövalmiina.

Tässä kuivaharjoittelukierroksen uloshyppy

Odotellaan...

Ja sitten menoksi




Onnellisesti maankamaralla jälleen
Voittajan on helppo hymyillä

Pelastajat

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista (ja tärkeää!) touhua! Täytyy olla luottavaisia ja vahvahermoisia koiria, että eivät panikoidu helikopterissa. Voisin kuvitella, että meteli on melkoinen. Hieno suoritus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella hienoa päästää harjoittelemaan Sea King-miehistön kanssa ja kokeilemaan laskeutumista helikopterista. Jännittävää oli myös nähdä kuinka Venla suhtautuu asiaan ja kaikki menikin oikein hyvin.
      Meteli on tosiaan aikamoinen. :)

      Poista
  2. Todella mielenkiintoista! Kuinka pitkään olet ollut mukana tuossa toiminnassa? Minkä rotuisia koiria hyväksytään mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitimme pelastuskoiraharjoittelun vähän yli vuosi sitten. Koiran rodulla tai roduttomuudella ei ole väliä, mutta fyysisesti ja psyykkisesti sen täytyy olla sopiva tehtävään. Pienin koira jonka olen kuullut olevan mukana toiminnassa on borderterrieri.

      Poista
  3. Wou ompas hienoa touhua sekä tärkeää tuollainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastuskoiratoiminta on todella mielenkiintoista ja usein koirat kutsutaankin avuksi etsimään kadonneita.

      Poista